torstai 23. lokakuuta 2014

The Beginning






Meitä on moneksi. 
Meitä on joka junaan.
Me kaikki ollaan yksilöitä.

Nää on semmosia asioita mitkä itelläki saattaa monesti unohtua ihmissuhde-kuvioissa.
En muista sitä, että välittämistä, tykkäämistä, ihastumista ja rakastumista on erinlaista.

Tää blogi tulee just kertomaan siitä.
Siitä, kuinka mun ihmissuhde-asioissa unohdan monesti sen, että me ollaan yksilöitä. 
Tällä tarkotan ihan puhtaasti sitä, että monesti unohdetaan se, ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia kuin itse. Tuun näiden tunteiden kautta pohtimaan ihmissuhteiden eri vaiheita, muotoja ja reaktioita tavalla, millä monet muutkin on sen monesti tehnyt.

Kuinka monesti sinä oot ajatellut, että sussa on jotain väärää kun juttu kaatuu.
Kuinka monesti sä oot ajatellu kuinka se toinen henkilö on täysin ääliö.
Kuinka monesti sulla on ollu olo, että voisit nostaa kädet ilmaan ja haistattaa pitkät.
Kuinka monesti sulla on ollu se olo, että kerrankin palaset loksahti yhteen jonku ihmisen kanssa.

Tää on se pieniosa mitä tuun käsittelemään. 
Nää on niitä asioita, joita aijon pohtia julkisesti omien kokemuksien kautta.
Nää on niitä asioita, joista oon varma, että teikäläiset on kokenu niitä samoja tunteita ja ajatuksia, mutta harvemmin ees päästäny niitä ulos suustanne. 

Pidemmittä puheitta, mua ärsyttää.
Ärsyttäny jo kauemmin. 
Mulla on parin kuukauden sisällä kariutunut ainakin 3 ihmissuhdeta, parisuhde ja pari suhdetta.
Vuoden sisällä viis, ellei enemmän.

Ja miks? Siitä aijon kertoa seuraavassa tekstissä, ensimmäisenä saa vuoron Tinder-henkilö A.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti